Kurssi järjestetään Tikkurilan uimahallissa kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla (vko 23-24). Harjoituksia on yhteensä kahdeksan kertaa.
Pääsyvaatimuksena on rohkeus liikkua vedessä (lastenallas) ja sukeltaminen. Uimataidottomien Minien vesiharjoitukset tapahtuvat lastenaltaassa ja jokainen harjoitus koostuu kuivaharjoittelu- ja vesiosioista.
Ryhmä kokoontuu uimahallin aulassa. Ohjaaja ja/tai apuohjaaja ottaa ryhmän aulassa vastaan, auttaa tarpeen mukaan puku- ja suihkutiloissa ja saattaa ryhmän harjoituksen päätyttyä takaisin aulaan. Harjoitukset aloitetaan aina kuivaharjoittelulla, jolloin asusteena on jumppa-asu.
Maksut
* 114 € (sis. 8 harjoitusta)
* 5 € kesäkauden jäsenmaksu
Sisaralennus on 10 % toisesta tai useammasta samasta taloudesta osallistuvasta perheenjäsenestä. Alennus myönnetään, jos sisarukset osallistuvat jollekin seuraavista kesäkursseista (Minit, Maxit, Alkeisryhmä).
Ensimmäinen harjoitus on maanantaina 3.6. ja viimeinen harjoitus on torstaina 13.6.
Ennen kurssin aloitusta: ilmoittautumisen saa perua lääkärintodistusta vastaan kokonaan, jos lääkärintodistuksesta käy ilmi, että tauon pituus uimahypyistä on 50 % tai enemmän ilmoitetuista harjoituskerroista.
Kurssin aikana: ilmoittautumista ei voi perua eikä kurssimaksua hyvitetä, jos sairastuminen tai loukkaantuminen tapahtuvat kurssin aloituksen jälkeen
Tarkemmat lisätiedot ilmoittautumisen, maksamisen ja mahdollisen kurssiperumisen ohjeista oheisessa liitteessä.
Tervetuloa!